Avajaiset päättyivät Maamme -lauluun
21.9.2019 10:26 Uutiset / C Alue-SM 2019

Virallinen avajaisseremonia vietettiin vasta perjantai-illan pelien päätteeksi

Avajaistilaisuudessa joukkueet kerääntyivät yleisön eteen. Ilta ehti jo pitkälle, joten Laihian Lujan turnausvastaava Seppo Hanka avasi tilaisuuden lyhyellä alustuksella. Hän kiitteli turnauksen järjestelyiden osalta hyvästä yhteistyöstä niin talkooväkeä kuin Laihian kuntaakin.

Lentopalloliiton puolesta avajaisiin tervehdyksen toi Jouni Välimaa, Länsi-Suomen aluejaoston puheenjohtaja, joka kannusti nuoria edelleen jatkamaan ahkeraa harjoittelua. Ahkera harjoittelu on jo tuonut heidät tänne aluemestaruusfinaaleihin saakka. Lisäksi Välimaa kiitteli Laihian kuntaa siitä, että käytössä on hyvät ja monipuoliset liikuntatilat. Laihian kunnan tervehdyksen toi valtuuston puheenjohtaja Janne Laine. Hän totesi, että näihin pelipäiviin liittyy voittoja ja tappioita. Hän muistutti, että jokainen tänne aluemestaruusfinaaleihin valittu pelaaja on jo voittaja.

Tilaisuus päättyi Katriina Mäen heleällä äänellä johtamaan yhteiseen Maamme-lauluun sekä joukkueiden kuvaukseen.




   
C Alue-SM 2019
«  Joulukuu   »
Kategoriat